tiistai 24. helmikuuta 2015

Emmin kainuunruskeat

Aiemmin postasin kuvia lampaanvillasta. Kyse on kainuunharmaksista tai kainuunruskeista. Lampaat ovat Emmin ja pyysin häneltä lisätietoja aiheesta, jotta asiat tulevat oikein. Itse en ole lampuri joten käännyin asiantuntijan puoleen. Alle Emmin luvalla kopioin hänen artikkelinsa Eläingeenivarat-lehteen.

Emmin lampaat ovat kainuunharmaksen ruskeita eli Emmi nimesi ne kainuunruskeiksi. Kainuunruskean jalat ja pää on ruskeat ja kroppa cafe latte-sävyä. Ruskeat eivät ole kovin harvinaisia. Moni lampuri ei vain suosi niitä. Ruskea pitää periytyä sekä isän että emän puolelta jotta se tulee hyvin esiin. kertoi Emmi minulle meilissään.

Tässä postauksessa olevat kuvat ovat Emmin lampaista. Kuvaaja on Mauri Leivo. Ohessa linkki Mauri leivon kotisivuille josta näette lisää kuvia Emmin lampaista. Mauri Leivo on luontokuvaaja, joten kuvat ovat todella tutustumisen arvoisia.
 http://www.maurileivo.fi/blogi/



Myöhemmin tälläviikolla kerron kuinka täällä perinteisesti on kehrätty lampaanvillat langaksi.

Kadonneeksi luultu kainuunharmas pelastui
Haapaveteläinen eläinlääkäri Pertti Hankonen joutui hieraisemaan silmiään, kun vuonna 1983 teurastamolle tuotujen lampaiden joukossa oli harmaita yksilöitä. Harmaan lampaan nimittäin sanottiin kuolleen sukupuuttoon edellisellä vuosikymmenellä.
Hankosen toimesta Kainuusta etsittiin tilat, joilla vielä oli harmaita lampaita. Tiloja löytyi yli 200, ja Hankonen sai talteen seitsemän pässilinjaa. Harmaat ovat kiinnostaneet harrastajia, mutta niitä on alkanut kasvattaa myös yhä useampi ammattilampuri.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Miika Tapio kartoitti väitöskirjassaan muun muassa kainuunharmasten perimää ja polveutumista. Harmasten sukujuuret johtivat vahvimmin itään, Vienan Karjalan lampaisiin. Harmas osoittautui perimältään sen verran omanlaisekseen, että sitä alettiin kutsua suomenlampaan erilliseksi populaatioksi.
Nyt kainuunharmas on jo oma rotunsa. Viime marraskuusta alkaen sen tiedot on kerätty erikseen uudessa Weblammas-tuotosseurantaohjelmassa, kun ne aiemmin yhdistettiin suomenlampaan tietojen kanssa. ” Viimeisimmässä noin 50 000 DNA-merkkiä käsittävässä eri rotuja sisältävässä vertailussa tarkastelimme yksilöiden välisiä sukulaisuuksia. Kainuunharmakset ryhmittyivät selkeästi omaksi populaatiokseen. Syitä siihen on monia. Ne ovat eläneet maantieteellisesti erillään ja niiden esi-isissä on jopa erilaista alkuperää. Lisäksi harmasten ulkoasu poikkeaa suomenlampaista”, professori Juha Kantanen MTT:lta kertoo.
Suomen ainoa kainuunharmasten jalostuslampola löytyy Tohmajärveltä, Helinä Leppäsen omistamalta Noittaan tilalta. Päätyminen kainuunharmakseen oli pitkän rotuvertailun tulos. ”Jalostus kiinnosti erityisesti, ja huomasin, että kainuunharmaksella ei ollut jalostukseen erikoistunutta lampuria sillä hetkellä. Kainuunharmaksen suomalaisuus ja perinteikkyys viehättivät. Se tuntui sopivan hyvin olosuhteisiimme ja luomuun. Rotu on käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen, ja jokainen on persoonallisen näköinen yksilö. Yksi suuri syy rotuvalintaan oli sen soveltuminen ympärivuotiseen karitsointiin.”
Tilalla on alusta saakka ultraäänimitattu kaikki karitsat ja eläväEUROP-arvosteluja alettiin tehdä heti, kun tekijä löytyi. Lihakkuus on jalostuksessa korkeassa kurssissa heti rakennevikojen karsinnan jälkeen. Väriskaalan Leppänen haluaa säilyttää laajana. ”Värejä ei kannata karsia liikaa, koska samalla saatetaan menettää tärkeämpiä ominaisuuksia.”
”Rotu on verraten vähän jalostettu, mikä antaa paljon mahdollisuuksia. Kainuunharmasten hedelmällisyys ja emo-ominaisuudet, kaiken perusta, ovat maailmanlaajuisestikin huippua. Myös turkis- ja taljaominaisuudet ovat huikeat. Minua viehättää myös harmasten alkukantaisuus.”
”Huono puoli on korkea sukusiitosaste, joka nyt Weblammas-ohjelman myötä tuli esille koko karuudessaan. Kainuunharmasten kasvattajat ovat olleet tiiviisti toisiinsa yhteydessä asian tiimoilta ja porukassa vallitsee hyvä yhteistyöhenki. Eläinten ostaminen ja vaihtaminen on selvästi vilkastunut. Itse luovuin perinteisestä tavasta käyttää kunkin sukulinjan uuhelle kirjainjärjestyksessä seuraavaa pässiä. Sen sijaan painotan jalostusvalinnoissa sukusiitosprosenttien pienentämistä.”
Helinä Leppäsen painottamia ominaisuuksia on Suomen Lammasyhdistyksessä arvostettu. Tila valittiin jalostuslampolaksi vuonna 2009 ja viime vuonna se tituleerattiin Vuoden lampolaksi 2011.
Emmi Manninen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti